Seuraava Maunulan tori -hankkeen suunnittelukokous pidetään maanantaina xx.2.2013 klo 18-19.30 Maunulan Mediapajalla (Metsäpurontie 19-21). Maunulan tori -hankkeessa kehitetään internetin käyttöön perustuvia palveluja erityisesti vanhuksille ja lapsiperheille. Tavoitteena on erityisesti parantaa iäkkkään väestönosan kotona asumisen edellytyksiä.

Kokouksessa täsmennetään esiselvitysvaiheen hankehakemuksen sisältöä, hankkeen rahoitusta sekä toiminnan roolitusta ja organisointia. Hankkeen esiselvitys on tarkoitus toteuttaa  kevään 2013 aikana. Varsinainen kehittämishanke käynnistyy vuonna 2013.

Tammi- helmikuussa on tarkoitus toteuttaa pienimuotoinen kokeilu Maunulan senioreiden kanssa käyttäen Mediapajaa tukikohtana.

Maunulan tori -hankkeen suunnitteluryhmässä on mukana asukkaita (alueen tarpeen määrittely), yrityksiä (innovatiivisten ratkaisujen kehittäminen) ja korkeakoulujen edustajia (tutkimus, hankkeen arviointi, opiskelijaresurssien käyttö).

Maunulan tori -hankkeen tilaisuudet kaikille avoimia. Maunula tori -hanke on osa Maunula Living Labin toimintaa.

LISÄTIETOJA
Maunulan tori-hanke   

Maunulan tori -hankkeen esittelykalvot