Akkamäki on Maunulan eteläpuolella Keskuspuistossa ent. hyppyrimäen lähellä. Tarkoitus olisi kohdata Keskuspuiston käyttäjiä ja sen säilyttämisen puoltajia yleiskaavaehdotuksessa suunnitellun asuntoalueen rajoilla. Asuntoalueen nurkka on 20 metriä Akkamäen yläpäästä. Rajoille laitetaan banderolleja ja muovinauhaa ja avataan hankeen ladut tai polut rajoja pitkin, jos vain jaksetaan.

Maunulan monitoimitalon rakennustöiden kanssa rinnan etenee myös talon tulevan toiminnan suunnittelu. Tule mukaan keskustelemaan siitä, miten Maunula-taloon luodaan uusi osallistuvan demokratia, jossa asukkaat ovat mukana päättämässä talon toiminnasta.

Virittäydy joulutunnelmaan Maunulan kirjastossa torstaina 17.12.2015.

Maunulan tiernapojat esiintyvät sunnuntaina 20.12.2015 klo 17 S-Marketin edessä, josta matka jatkuu kulkueen Rajametsäntietä pitkin kohti Sahanmäkeä. Hilding Ekelundin Sahanmäen kerrostalojen pihalla (Rajametsäntie 33) on taas esiintyminen. Sieltä matka jatkuu kohti Maunulan kirkkoa Metsäpuronkujaa pitkin ja päätyy kirkon pihalle (Metsäpurontie 15).

Maunulan 115. aluefoorumi pidettiin ma 30.11.2015 Asukastalo Saunabaarilla. Tilaisuuden aiheena oli Maunulaan vuonna 2016 kohdistuvat uudet hankkeet, jotka tuovat uutta pöhinää Maunulaan. Näissä hankkeissa onnistunut lopputulos edellyttää asukkaiden aktiivista roolia hankkeiden toteutuksessa. Kulttuuri- ja kirjastolautakunta päätti 10.11.2015 Helsingin uuden kulttuurimallin hankkeista. Maunulaan tulevat sekä Kansallisteatterin hanke "Maunulan maisemat" ja mediataideyhdistys m-cultin hanke "Yhteisöllisen mediataiteen residenssit". Maanantaina m-cultin hankketta esitteli Minna Tarkka ja Kaisa Kukkonen (ks. tilaisuuden valokuvat). Kansallisteatterin hankkeesta kerrotaan tarkemmin 25.1.2016 aluefoorumissa.