maunulan_uusi_keskusta.jpgKaupunginkirjasto ja suomenkielinen työväenopisto yhdessä Tilakeskuksen ja HKR-Rakennuttajan kanssa valmistelevat parhaillaan Maunulan keskustaan tulevan kirjaston ja työväenopiston yhteisen rakennuksen hankesuunnitelmaa. Suunnitteluun on haettu ajatuksia Lontoon Tower Hamletsin esikaupungin Idea Storeista. Idea Storeissa yhdistyy perinteinen kirjasto elinikäistä oppimista edistävään toimintaan sekä alueen sosiaalisen kehityksen edistämiseen.

Vasemman laidan kuva on osakuva Ark House arkkitehtien tekmän Maunulan keskustan suunnitelman havainnollistamiskuvasta vuodelta 2003 (ks. koko kuva) Tässä on linkki Maunulan keskustan kaavan havainnollistamiskuvaan.


Lontoon Idea Storeista mallia

Lontoon Tower Hamletsin esikaupungissa on kirjaston ja aikuisopetuskeskuksen yhteisiä toimipisteitä eli Idea Storeja neljä kappaletta. Idea Storet sijaitsevat kauppakeskusten yhteydessä tai niiden välittömässä läheisyydessä hyvien liikenneyhteyksien äärellä.

Tower Hamletsin asukkaat ovat osallistuneet Idea Storien suunnitteluun. Alueen asukkaille on suunnitteluvaiheessa kyselty toivotuista palveluista ja ominaisuuksista.  Niiden toimintaideaa on markkinoitu voimakkaasti ennen toiminnan aloittamista.

Idea Storien toiminta-ajatuksina ovat taantuvan alueen profiilin nosto, toiminnan esteettömyys, rajattomuus, helppokäyttöisyys sekä luottamuksen herättäminen alueen asukkaissa.

Niiden ulkoasu on “kaupallinen”. Esimerkiksi sisäänkäynti on kirjakauppamainen. Opetustilat ovat kirjastotilojen yhteydessä. Tilat ovat monikäyttöisiä ja kirjastolla ja opetustoiminnalla on yhteinen asiakkaiden palvelu- ja vastaanottotila. Henkilökunta on osin yhteistä.

Idea Storeilla on tarjolla normaalit kirjastopalvelut eli kirjoja, lehtiä, audiovisuaalisia palveluja ja tietopalvelut. Tarjolla on myös laaja kurssivalikoima. Idea Storeissa on runsaasti tapahtumia myös lapsille ja nuorilla.

Käytössä on yleisötietokoneita ja kahvila. Idea Storet edistävät myös paikallista tiedotusta.


Maunulan Uuden työväenopiston ja kirjaston suunnittelun ideoita

Rehtori Kaarina Vattula hahmotteli aluefoorumilla 22.4.2009 Maunulan keskustan uuden kirjaston ja työväenopiston toimintaa ja tiloja.

Keskeisenä ajatuksena on, että kirjasto ja työväenopisto ovat yhdessä enemmän: kirjasto toimii elinikäisen oppimisen olohuoneena. Tarjolla on palveluja kaikille ryhmille. Aukioloajat ovat mahdollisimman laajat ja sinne on helppo tulla.

Uudessa kirjastotyöväenopistossa viestinnällä on keskeinen rooli. Siellä olisi TV- ja radiolähetystoiminnan mahdollisuus koko talossa. Toimintaa olisi livenä verkossa. 

Kirjastolla ja työväenopistolla olisi yhteinen asiakaspalvelupiste talon alakerrassa. Asiakaspalvelupiste voisi toimia ulkopuolisille toimijoille (kuten muille hallintokunnille) neuvontapisteenä.

Kirjaston ja työväenopiston käytössä olisi yhteiset ja avoimet tilat. Paikka koostuisi muun muassa seuraavista tiloista: "kansalaisten satutila", "sosiaalinen pelikenttä" - avoin oppimisympäristö ja kahviomahdollisuus. Rakennuksen aulatilat toimisivat näyttelytiloina. Käytössä olisi interaktiivisten "seinien" mahdollistama virtuaalinen tila.

Rakennuksessa olisi seuraavia tiloja:

  • auditorio, jossa olisi esityksiä ja luentoja,
  • musiikkiluokka kuoroja ja orkestereita varten,
  • kaksi tavallista luokkaa sekä 
  • kaikille avoimet harjoitustilat ja 
  • kuvastudio.

Musiikin harjoitustilat ja kuvastudio toimivat myös kirjaston tarjoamina työtiloina.

Suunnittelun aikataulu ja jatkoprosessi

Maunulan kirjaston ja työväenopiston hankesuunnittelma valmistunee syyskuussa 2009. Kirjaston työväenopiston ja kirjaston suunnitteluvaihetta pyritään  sovittamaan Maunulan liikekeskustan suunnitteluun sopivaksi.

LISÄTIETOJA
Anne Dikertin esitys Lontoon Idea Storeista (pdf)
Kaarina Vattulan esitys kirjaston ja työväenopisto hankesuunnittelusta (pdf) 
Maunulan kirjaston ja työväenopiston rakennuksen tarveselvitys 7.4.2008 (pdf)  

http://www.ideastore.co.uk/en/articles/libraries 

Uutinen 16.5.2009: Raide-Jokeri parantaa Maunulan saavutettavuutta  

Uutinen 18.4.2009: Maunulan suuri tilapeli  
Uutinen 22.7.2008: Kirjaston ja työväenopiston suunnittelu  

kirjasto_6.jpgKuva 1. Kirjaston ja työväenopiston rakennus (2600 k-m2) on kuvassa sinisellä. Oranssinen osa kauppakeskus, joka koostuu 2200 k-m2 supermarketista ja 400 k-m2 pienliiketiloista. 

 

 

 

 

 

kaava_keskusta.jpg

Kuva 2: Maunulan keskustan kaavan havainnollistamiskuva.

Uusimmat viestit

  • Ei viestejä