On tullut aika hieman summata kulunutta kevättä 2017 ja sen tapahtumia ennen kesätauolle jäämistä. Vuoden rakkausteeman mukaisesti olemme perehtyneet kevään mittaan rakkauteen, miltä se tuntuu, miten toista ihmistä lähestytään, entä mitä on arkinen rakkaus?

Turun yliopiston Demokratian tulevaisuudet 2017 –kurssilla hahmoteltiin Maunulalle vaihtoehtoisia tulevaisuusskenaarioita. Tulevaisuuksien karttojen luonnoksia arvioitiin Seilin saarella kurssin seminaarissa 4.-5.5.2017. Kurssin opiskelijat Milla Ekman ja Maarit Intke tekevät Maunulalle tulevaisuuskarttaa, jonka aikajänne ulottuu vuoteen 2035 asti. Työn tilaajana on Maunula-Seura. Muita tulevaisuuskarttojen tilaajia olivat ammattijärjestö SAK, Kynnys ry, Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA sekä Kalevi Sorsan -säätiö ja ajatuspaja DEMOS.

Kaupunkisuunnittelumessuja vietettiin 8.-13.5.2017 info- ja näyttelytila Laiturilla. Kiinnostavia esityksiä olivat Anne Karlssonin esitys yleiskaavan toteutuksesta, Taina Ollikaisen esitys kaupan sijoittumisesta sekä Christina Suomen esitys kaupunkibulevardeista.

Bernadette Wolbring ja Axel Straschnoy kutsuvat Maunulan asukkaita mukaan taideprojekteihinsa. Tule tapaamaan taiteilijoita Saunabaarille pe 19.5. klo 12-14! Molempien taiteilijoiden projektit Maunulassa käynnistyvät toukokuussa ja jatkuvat kesälomien jälkeen. Ilmoittaudu mukaan jättämällä yhteystietosi Mediapajalta löytyvään listaan tai soittamalla tuottaja Kaisa Kukkoselle 041-436 1793.

Kesä koittaa jälleen Oulunkylän seurakunnan järjestämien musiikillisten kesäkahviloiden merkeissä. Kesäkahvilat ovat keskiviikkoisin 13.30 Oulunkylän kirkossa ja tiistaisin Käpylän kirkossa illalla klo 18. Maunulan kirkko menee remonttiin kesällä ja sen vuoksi siellä ei ole kesällä toimintaa. 

Maunula-päivää vietetään torstaina 18.5.2017 klo 16-19 Maunulan Leikkipuistossa (Metsäpurontie 14-16). Esiintymislavalla ovat mm. taikuri Sami Paavola, lapsiryhmiä, jonglöörit Ohto ja Amos, Zumbaa Josen tahdissa sekä Stadin juhlaorkesteri.

Helsingin kaupunkisuunnittelumessuilla 8.-13.5. käydään keskustelua ajankohtaisia hankkeista – Raide-Jokeri, kaupunkibulevardit, täydennysrakentaminen ja lähiöt. Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka järjestää torstaina 11.5. klo 18-20 tilaisuuden yleiskaavan toteutuksesta. Maanantaina 8.5. klo 6.30 -17.30 esitellään kaupunkibulevardien toteutusta teemalla Väylästä kaduksi – Helsingin kaupunkibulevardit. Messut pidetään kaupunkisuunnitteluviraston näyttely- ja infotila Laiturilla (Narinkka 2).

Seuraavat Maunulan aluefoorumit pidetään syksyllä todennäköisesti ma 25.9., ma 30.10. ja ma 4.12. klo 18-20 Asukastalo Saunabaarilla. Syksyn mahdollisia aiheita ovat uuden yleiskaavan toteutusohjelma, Maunulan Aluesuunnitelman 2012-2021 puolivälin tilannekatsaus, senioreiden liikkuminen Maunulassa, Helsingin mallin kulttuurihankkeiden arviointi sekä Maunula lasten ja nuorten kasvuympäristönä. Osa näistä aiheista siirtyy kevään 2018 puolelle.

Maunula-talon avoin foorumi pidetään maanantaina 15.5.2017 klo 18-20 Metsäpurosalissa. Avoin foorumi järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Tavoitteena on vuosikellon avulla kertoa kuinka asukkaat pääsevät vaikuttamaan Maunula-talon ohjelman suunnitteluun.

Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi tiistaina 25.4.2017 kaavaesityksen ja lähetti sen  kaupunginhallitukselle Pirjontien ja Pirkkolantien ympäristön tarkistetun asemakaavaehdotuksen. Tämän jälkeen asemakaava menee valtuuston käsittettelyyn.