Oulunkylän seurakuntaneuvosto päätti 12.06.2017 kokouksessaan, että se suhtautuu myönteisesti selvityksen tekoon, jossa tutkitaan Oulunkylän ja Pakilan seurakuntien yhdistämistä tai yhteistyön syventämistä. Seurakuntaneuvosto kävi keskustelun Pakilan seurakuntaneuvoston aloitteen pohjalta. Pakilan seurakuntaneuvosto käsitteli 6.6. aloiteasiaa.

Helsingin Asumisoikeus Oy Tammiontien tontille valmistuu keväällä 2018 kolme viisikerroksista yhden porrashuoneen lamellitaloa, joissa on yhteensä 44 asuntoa. Yhtiön omistukseen tulee kolme maantasokerrokseen sijoittuvaa, katuaukiolle avautuvaa näyteikkunallista liiketilaa. Liiketilojen koot ovat 130 m2, 100 m2 ja 63 m2. Liiketilat tulevat vuokrattavaksi tarjouskilpailun kautta ensi vuoden alkupuolella.

Pormestari Vapaavuoren esitys Jan Helsingin kaupunkistrategiaksi julkaistiin torstaina 24.8.2017. Strategia oli valmisteltu yhdessä tärkeimpien puolueiden kesken. Kaupunkistrategia ohjaa Helsingin kehitystä valtuustokaudella 2017-2021. Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen 4.9.2017 tehden siihen joitakin muutoksia. Kaupunginvaltuusto käsittelee strategiaa 13. ja 27. syyskuun kokouksissa ja hyväksyy sen jälkimmäisessä kokouksessa.

Arkkitehti Totti Nygårdin näyttely on esillä 25.8.-30.9.2017 asukastalo Saunabaarissa (Metsäpurontie 25, 3. krs.). Totti (Torsten) Nygård työskenteli Hilding Ekelundin arkkitehtitoimistossa, joka suunnitteli mm. Oulunkylän rivitalot, eli Rivarit ja koko Sahanmäen. Nygård asui perheineen Pirttipolku 5:ssä 1953-1992.

Maunulan Musaa ja Makkaraa -festari pidetään lauantaina 26.8.2017 klo 13-18 Sorsapuistossa (Metsäpurontie 25-27). Tilaisuudessa esiintyvät Kärtsy Hatakan uusi (ja vanha) bändi Head First, Hunajamelonit, Punatähdet, Grandmother Corn ja Small peaces.

Maunulan Sanomien syysnumero 3/2017 ilmestyy pe 22.9.2017. Lehden deadline on sunnuntaina 10.9.2017. Toimituksen kokoukset ovat ma 14.8. klo 18, ma 28.9. klo 18.00 ja taittotyöpajat 11.-13.9.2017 klo 18 Mediapajalla. Toimituksen kokoukset ovat kaikille asukkaille avoimia.

Raide-Jokeria liikennöidään korkealuokkaisilla, kahteen suuntaan ajettavilla pikaraitiovaunuilla. Matalalattiaisiin vaunuihin on helppo nousta, niissä on ilmastointi ja ovet molemmin puolin vaunua. Raide-Jokerin Artic-vaunut ovat 34,5 metriä pitkiä, ja niissä on 76 istumapaikkaa ja 180 seisomapaikkaa. Raide-Jokeri-vaunun prototyyppi on tulossa HKL:n käyttöön kesällä 2019. Sillä liikennöidään Helsingin rataverkolla ja kerätään käyttökokemuksia.

Oulunkylän kirkon remontti sisällytettiin osaksi Helsingin seurakuntayhtymän investointisuunnitelmaa 2017-2019 yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessa joulukuussa 2016. Investointirahaa remonttiin on varattu 10 miljoonaa euroa. Remonttisuunnitelma on osa laajempaa kirkkojen käyttösuunnitelmaa – mm. Maunulan kirkon yhteiskäyttöön siirtymistä Petruksen seurakunnan kanssa sekä toimintakulttuurin muutoksen tavoitteena olevaa kirkkojen monikäyttöisyyden kehittämistä. Oulunkylän seurakunta oli asettanut Maunulan yhteiskäytön edellytykseksi sen, että Oulunkylän kirkon peruskorjaus taataan. 

HKL:n johtokunta ja Espoon teknisen toimen johtaja ovat päättäneet valita Raide-Jokerin suunnittelusta vastaavaksi osapuoleksi Ramboll Finlandin, Siton ja VR Trackin muodostaman ryhmittymän. Helsingin ja Espoon muodostama tilaajaorganisaatio, nyt valittu suunnittelijaryhmittymä sekä syksyllä valittava urakoitsija tulevat muodostamaan yhteisen allianssiorganisaation toteuttamaan Raide-Jokeri-pikaraitiolinjaa. Alustavan arvion mukaan radan rakentaminen alkaa alkuvuonna 2019. Projektin urakoitsijan kilpailutus on vielä käynnissä. Raide-Jokeri-linja toteutetaan riskien hallintaan sopivalla allianssimallilla, jossa tilaaja, suunnittelija ja urakoitsija integroidaan yhdeksi yhteiseksi organisaatioksi.

Maunulasta Hakaniemeen mentäessä bussi 51 ajaa Karhupuistosta Viidettä linjaa alas yli Hämeentien Sörnäisten rantatielle asti, mistä se kääntyy torille Näkinkujan kautta. Tämä poikkeusreitti on käytössä 9.5.–31.8.

Bussilla 51 ei siis pääse vaihtamaan metroon elokuun loppuun saakka, sillä Kallion virastotalon pysäkki ei ole käytössä. Korvaava pysäkki on Väinö Tannerin kentän kohdalla Haapaniemenkadulla.

Hakaniemestä Malminkartanon suuntaan mentäessä linja 51 ajetaan toistaiseksi Franzénin- ja Kaarlenkadun sijaan Fleminginkadun ja Helsinginkadun kautta.