Ryhmäkorjauksen tavoitteena on tuottaa taloyhtiöille edullisempia ja laadukkaampia putkikorjauksia kuin, jos taloyhtiöt toteuttaisivat korjauksen yksin.
Maunulan pilottikohteessa kehitetään ryhmäkorjauksessa tarvittavia menettelytapoja ja prosessia. Lisäksi toteutunutta prosessia dokumentoidaan. Pilottihankkeessa kehitettävät innovaatiot ovat ns. avoimia innovaatioita, joilla kehitetään kiinteistöomistamis- ja korjausrakentamisalaa systeemisesti.
Näille sivuille on tarkoitus koota Maunulan RK-toiminnassa kokeiltuja ja hyväksihavaittuja menettelytapoja.
RK-toimintaa ohjaa ryhmäkorjaustoimikunta. Jokainen mukana oleva taloyhtiö on nimennyt toimikuntaan kaksi edustajaa. RK-toimikunta on valinnut keskuudestaan itselleen puheenjohtajan. Lisäksi toimikunta on valinnut projektinjohtajan (rakennuttajakonsultin) tarjouskilpailun perusteella.
Maunulan RK-toimikunnan puheenjohtajana on toiminut toimikunnan perustamisesta 21.1.2009 lähtien tekniikan tohtori Eino Rantala. Rantala hoiti myös rakennuttajakonsultin eli RK-hankkeen projektinjohtajan kilpailutuksen toteutuksen helmikuussa 2009.
Ryhmäkorjausmallin kehittäminen käynnistyi maaliskussa 2007 Maunula-Seuran aloitteesta Maunulan 61. aluefoorumin (20.3.2007) jälkeen. Aluefoorumin aiheena oli putkiremonttien valmistelu. Aluefoorumin yhtenä teema oli, voivatko taloyhtiöt yhdessä teettää putkiremontteja.
Maunulan RK-ryhmän projektinjohtajana on toiminut helmikuusta 2010 lähtien Juuso Hämäläinen Valvontakonsulteista.
Maunula-Seuran edustajana RK-toimikunnassa on ollut arkkitehti Paavo Kaipainen.
Aikataulu
Ajankohtaista
YHTEYSTIEDOT
Eino Rantala, RK-toimikunnan pj, puh. 0400-410835 (
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
)
Juuso Hämäläinen, Valvontakonsultit Oy (
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
)
Paavo Kaipainen, Maunula-Seura, puh. 050-4014049 (
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
)
MUUTA
Roolit ja tehtävät
Tavoiteltavat hyödyt
Mukana olevat taloyhtiöt
UUTISIA
Uutinen 2.2.2012: Maunulan ryhmäkorjaus etenee suunnitelmien mukaan
Uutinen 15.8.2011: RK-hankkeen urakkavaihe käynnistyy RM-talo 62:ssa sekä Pakilantie 50:ssä
Uutinen 14.8.2011. NCC Rakennus Oy voitti ryhmäkorjauksen urakkakilpailun
Uutinen 12.6.2011: Ryhmäkorjauksen taloyhtiöt sitoutuvat yksitellen urakkavaiheeseen
Uutinen 30.5.2011: RK-hankkeen urakkakilpailu suoritettu
Uutinen 29.3.2011: Ryhmäkorjauksen urakkatarjousvaihe käynnistyy 5.4. infolla
Uutinen 2.2.2011: Ryhmäkorjauksen suunnittelu loppusuoralla
Uutinen 27.11.2010 Ryhmäkorjauksen suunnittelu käynnissä
Uutinen 25.9.2010: Ryhmäkorjauksen suunnittelu käynnistyi
Uurinen 17.8.2010: RK-toimikunta valitsi suunnittelijan ryhmäkorjaukseen
Uutinen 30.6.2010: RK-hankkeen suunnittelukilpailu käynnistyi INFOlla
KATSO MYÖS
Maunula Living Lab
Kuvassa ryhmäkorjaustoimikunnan puheenjohtaja Eino Rantala (vas) ja projektinjohtaja Juuso Hämäläinen Valvontakonsulteista.
Juuso Hämäläinen esittelee Maunulan ryhmäkorjaushankkeen toteutusmallia.
