”Kansakoulu käytiin Maunulassa. Kansalaiskoulu oli Pakilassa. Oppikouluun ohjautui vain pieni osa ikäluokasta. Kansalaiskoulun ja oppikoulun välimatka oli aika pitkä, joten suurempaa skismaa ei ryhmien välillä ollut.
Me alotettiin oppikoulu kansakoulun tiloissa. Mäkin oon käyny seitsemän ja puoli vuotta kansakoulua ilman että jäin kertaakaan luokalle…Meidän ongelma oli se, että kun toi uusi koulurakennus valmistui 1958, muuttivat myös Vaasanrinteen lyseon porukat tänne kouluun. Vaasiksen lyseo oli ollut silloisen oli kauppahallin yläkerrassa. Sieltä tuli likimain 500 oppilasta yhdessä hötäkässä. Kuvittele kun ne tulee tuhannen maunulalaisen, pakilalaisen ja muiden vanhojen joukkoon. Varsinkin pojilla oli kova työ saada arvojärjestys selväksi. Käytiin pikkasen vaille pirusti tappeluita ennen kuin maatiin selville, kuka seisoo jonossa ensimmäisenä.”

”Englanninkielinen musiikki oli oppikoululaisten musiikkia. Poikkeus tietysti me, jotka kävimme tanssikerhoa. Me kuunneltiin myös suomalaista tanssimusiikkia. Meillä soi kaikki musiikki. Meillä oli jopa yks mormoni opettamassa squar dancea.

”Täällä oli partio ja Namika, NMKY. Ja Maunulan Vire –niminen urheiluseura, joka oli TUL:n seura. Äiti sai karseet haukkumiset kun hänen vanhin poikansa vaihtoi TULsta SVULiin. Niin ja Nuoret Kotkat toimi kanssa.”

”Maunula oli siitä ongelmallinen, että täällä ei ollut urheilukenttää. Pelattiin koulun pihalla ja kaikkihan tietää, kuinka epätasainen se oli. Sinä juostiin, hypittiin, heitettiin pallot ja oteltiin kolmiottelut. Kun ei muuta ollut. Mut mehän hypättiin seivästäkin.

Uusimmat viestit

  • Ei viestejä