Maunulan ryhmäkorjaus

1282

Ryhmäkorjauksen tavoitteena on tuottaa taloyhtiöille edullisempia ja laadukkaampia putkikorjauksia kuin, jos taloyhtiöt toteuttaisivat korjauksen yksin.

Maunulan pilottikohteessa kehitetään ryhmäkorjauksessa tarvittavia menettelytapoja ja prosessia. Lisäksi toteutunutta prosessia dokumentoidaan. Pilottihankkeessa kehitettävät innovaatiot ovat ns. avoimia innovaatioita, joilla kehitetään kiinteistöomistamis- ja korjausrakentamisalaa systeemisesti.

Näille sivuille on tarkoitus koota Maunulan RK-toiminnassa kokeiltuja ja hyväksihavaittuja menettelytapoja.

RK-toimintaa ohjaa ryhmäkorjaustoimikunta. Jokainen mukana oleva taloyhtiö on nimennyt toimikuntaan kaksi edustajaa. RK-toimikunta on valinnut keskuudestaan itselleen puheenjohtajan. Lisäksi toimikunta on valinnut projektinjohtajan (rakennuttajakonsultin) tarjouskilpailun perusteella.

Maunulan RK-toimikunnan puheenjohtajana on toiminut toimikunnan perustamisesta 21.1.2009 lähtien tekniikan tohtori Eino Rantala. Rantala hoiti myös rakennuttajakonsultin eli RK-hankkeen projektinjohtajan kilpailutuksen toteutuksen helmikuussa 2009.

Ryhmäkorjausmallin kehittäminen käynnistyi maaliskussa 2007 Maunula-Seuran aloitteesta Maunulan 61. aluefoorumin (20.3.2007) jälkeen. Aluefoorumin aiheena oli putkiremonttien valmistelu. Aluefoorumin yhtenä teema oli, voivatko taloyhtiöt yhdessä teettää putkiremontteja.

Maunulan RK-ryhmän projektinjohtajana on toiminut helmikuusta 2010 lähtien Juuso Hämäläinen Valvontakonsulteista.

Maunula-Seuran edustajana RK-toimikunnassa on ollut arkkitehti Paavo Kaipainen.

Aikataulu

  • Prosessi käynnistyi helmikuussa 2007 Maunulan aluefoorumissa
  • 2/2007-5/2007 oli asiantuntijatapaamisten aika
  • 6/2007-4/2008 MAP 1:ssä luotiin alustava malli ja käsitteet ryhmäkorjaukselle
  • 9-2008-1/2009 MAP 2:ssa luotiin kolme ryhmäkorjausryhmää, joista pohjoinen ryhmä osoittautui elinvoimaiseksi. Ryhmäkorjaustoimikunnan puheenjohtajana toimi Eino Rantala
  • Ryhmäkorjaustoimikunnan työ käynnistyi 1/2009. Toimikunnan puheenjohtajaksi taloyhtiöt valitsivat Eino Rantalan
  • 2/2009-4/2009 Rakennuttajakonsultin kilpailuttaminen
  • 3/2009-1/2010 Ryhmäkorjauksen yhteissopimuksen valmistelu. Sopimus määrittelee pelisäännöt toiminnalle ja sitouttaa taloyhtiöt ryhmäkorjausprosessiin
  • Valvontakonsulttien työ käynnistyi 2/2010 hankesuunnittevaiheen loppuunsaattamisella
  • Suunnittelija kilpailutettiin kesällä 2010
  • Toteutussuunnittelu alkoi syyskuussa 2010 ja päättyi huhtikuussa 2011
  • Urakkalaskentavaihe käynnistyi 5.4.2011 ja päättyi 17.5.2011
    Urakkakilpailun tulokset esiteltiin RK-toimikunnalle 19.5.2011
  • Yhtiökokoukset tekivät päätöksen urakkavaiheesta 21.6.2011 mennessä
  • Urakointi alkoi 2011 syyskuussa
  • Viimeinen talo on korjattu 2013 aikana
  • Hankkeen päättymistä juhlitaan ma 2.12.2013 klo 18-20 Maunulan 101. aluefoorumilla Asukastalo Saunabaarilla (Metsäpurontie 25, 3. krs.)

Ajankohtaista

  • AsOy RM-talo 62:n harjannostajaiset kesäkuussa 2012

Menneet kokoukset  

YHTEYSTIEDOT
Eino Rantala, RK-toimikunnan pj, puh. 0400-410835  (etunimi.sukunimi@ekosto.fi

Juuso Hämäläinen, Valvontakonsultit Oy (etunimi.sukunimi@valvontakonsultit.com)

Paavo Kaipainen, Maunula-Seura, puh. 050-4014049  (etunimi.sukunimi@suomi24.fi)

MUUTA
Roolit ja tehtävät  
Tavoiteltavat hyödyt 
Mukana olevat taloyhtiöt  

UUTISIA
Uutinen 2.2.2012: Maunulan ryhmäkorjaus etenee suunnitelmien mukaan  
Uutinen 15.8.2011: RK-hankkeen urakkavaihe käynnistyy RM-talo 62:ssa sekä Pakilantie 50:ssä
Uutinen 14.8.2011. NCC Rakennus Oy voitti ryhmäkorjauksen urakkakilpailun    
Uutinen 12.6.2011: Ryhmäkorjauksen taloyhtiöt sitoutuvat yksitellen urakkavaiheeseen   
Uutinen 30.5.2011: RK-hankkeen urakkakilpailu suoritettu   
Uutinen 29.3.2011: Ryhmäkorjauksen urakkatarjousvaihe käynnistyy 5.4. infolla
Uutinen 2.2.2011: Ryhmäkorjauksen suunnittelu loppusuoralla
Uutinen 27.11.2010 Ryhmäkorjauksen suunnittelu käynnissä
Uutinen 25.9.2010: Ryhmäkorjauksen suunnittelu käynnistyi  
Uurinen 17.8.2010: RK-toimikunta valitsi suunnittelijan ryhmäkorjaukseen
Uutinen 30.6.2010: RK-hankkeen suunnittelukilpailu käynnistyi INFOlla 

KATSO MYÖS
Maunula Living Lab  

Kuvassa ryhmäkorjaustoimikunnan puheenjohtaja Eino Rantala (vas) ja projektinjohtaja Juuso Hämäläinen Valvontakonsulteista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Juuso Hämäläinen esittelee Maunulan ryhmäkorjaushankkeen toteutusmallia.

rk_juuso_maunula.jpg