Alpakka-projektin tuotoksina kaupunginosien kotisivujen uudistettu palveluhakemisto ja tapahtumakalenteri

Vuoden 2007 syksyllä alkanut asukaslähtöisten palvelujen kehittämishanke Alpakka on saavuttanut lopputuloksensa. Alpakka on osa Tekes-rahoitteista VTT:n ja TKK:n tutkimusyhteistyötä, jossa pyrittiin ottamaan käyttöön uudenlaisia internet- ja mobillipalveluita. Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helkan koordinoimassa projektissa keskityttiin erityisesti kaupunginosien kotisivujen uusien sisältöjen ja toimintojen tuottamiseen, jotta ne voisivat paitsi palvella asukkaita ja muita toimijoita myös tarjota heille oikeasti paikallisen osallisuuskanavan, eräänlaisen kumppanuusalustan. Uudenlaisten internet-työkalujen ohella hankkeessa järjestettiin tapahtumia asukkaille ja verkotettiin toimijoita myös perinteiseen tapaan. Herttoniemen ja Maunulan kotisivut toimivat uusien toimintojen testauspaikkoina.

Hanketyön kulku

Projektin alussa tehtiin alkukartoitus, jonka tarkoituksena oli selvittää, millaisia palveluja ja tietoja asukkaat internetin kautta haluaisivat. Kyselyn tulosten ja monien haastattelujen perusteella kävi ilmi, että erityisesti paikallistapahtumia ja palveluiden tarjontaa koskevien tietojen välittymistä palveluntarjoajilta ja tapahtumajärjestäjiltä asukkaille tulisi parantaa.

Keskeiseksi periaatteeksi kaupunginosien kotisivujen kehittämisessä on Alpakka-hankkeen myötä noussut ajatus yhteyksien rakentamisesta eri lähteistä tulevien tietojen esittämiseen. Verkossa on tarjolla jo nyt lukuisia laadukkaita ja hyödyllisiä tietokantoja, mutta monesti tiedot pitää osata hakea kukin omasta osoitteestaan. Kaupunginosien kotisivujen kohdalla haluttiin kokeilla uudenlaista toimintatapaa, jossa sivusto toimii ikään kuin tietoja kokoavana solmukohtana. Hakemista helpottavat internet-työkalut johdattavat eri toimijoiden ylläpitämille sivuille ja tarjoavat niiden tuottaman tiedon helposti ymmärrettävinä kokonaisuuksina.

Tavoitteena oli, että kaupunginosan kotisivuilta olisi helpot ja selkeät yhteydet kaikkeen aluetta koskevaan relevanttiin tietoon. Ensimmäiset askelet yhteyksien rakentamisessa otettiin ns. 4P-kumppanuusmallilla. Asukkaiden toiveet välitettiin tutkijoille, jotka tuottivat toiveiden mukaisen palvelun.  Jotkin avoimeen lähdekoodiin perustuvat sovellutukset kilpailutettiin suoraan ohjelmistoja tarjoavalta yritykseltä.

Ensimmäiset uudet internet-työkalut otettiin käyttöön loppuvuodesta 2009 ja keväällä 2009. Uusia palveluita toteutettiin kaksi: palveluhakemisto ja tapahtumakalenteri. Ne ovat jatkuvassa yleisön käytössä.  Palvelut tukevat toisiaan: tapahtumakalenteriin on rakennettu yhteys VTT:n kehittämään tapahtumasuosittimeen ja Hubi-portaaliin, jota VTT kehittää edelleen. Toinen avaus on ollut kaupungin tuottamien laadukkaiden kartta-aineistojen saaminen automaattisen rajapinnan kautta palveluhakemiston ja tapahtumakalenterin käyttöön. Myös muita yhteyksiä on rakenteilla esimerkiksi palveluhakemiston ja kaupungin toimipisterekisterin (Helsingin kaupungin palvelukartta) välille. Tulevaisuudessa tiedot kaupungin tarjoamista palveluista tulisivat automaattisesti kaupunginosien kotisivujen palveluhakemistoon.

Hankkeen tulokset

Hankkeen tuottamat kaksi palvelua, palveluhakemisto ja tapahtumakalenteri ovat kaikkien paikallisten toimijoiden käytössä ilmaiseksi. Palveluhakemiston sisältämät tiedot ovat kenen tahansa päivitettävissä ja lisättävissä. Kotisivujen toimituksessa toivotaankin, että paitsi palvelujen tarjoajat mutta myös tavalliset asukkaat päivittäisivät tietoja sitä mukaa kun virheitä huomataan. Mitä aktiivisempia käyttäjät ovat, sitä paremmassa kunnossa palveluhakemiston tietokanta on.

Kun pilottivaihe on tänä syksynä ohi, on palveluhakemisto ja tapahtumakalenteri mahdollista lisätä kaikille kaupunginosasivuille. Asiasta tiedotetaan Helkan kautta kotisivujen toimituskunnille, mutta mikäli kiinnostus asiaan herää jo ennen tätä, voi yhteyttä ottaa Kotikatu-tukeen (ilari.kajaste@helka.net). Myös kaikenlaiset kaupunginosien kotisivuja koskevat ideat ja palaute ovat erittäin tervetulleita!

Mikäli Alpakka-projekti, sen tulokset tai toiminta herättävät nyt hankkeen päätyttä kysymyksiä, kannattaa yhteyttä ottaa projektipäällikkö Anna Kanervoon (anna.kanervo@helka.net). Myös tutkija Sirkku Wallin (sirkku.wallin@tkk.fi ) TKK:lta vastaa mielellään kysymyksiin. Lisätietoja asukaslähtöisten palveluiden kehittämisestä sekä osallisuutta tukevista 4P-kumppanuusmalleista saa myös TKK:n sivuilta: http://wiki.tkk.fi/display/Palco/Suomeksi .




Taustatietoja hankkeesta:

Maunulassa käynnistyi elokuussa 2007 kaksivuotinen Asukaslähtöisten palveluiden kehittämishanke Alpakka. Hankkeen tavoitteena on edistää asukasosallistumista sekä parantaa palveluiden saatavuutta. Hanketta koordinoi Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka.

Hankkeen toteutuksen vastuuhenkilö projektipäällikkö Anna Kanervo Helkasta. Hankkeen tutkimusosiosta vastaa tutkija Sirkku Wallin YTK:sta.

Hankkeessa pilottikohteina ovat Lasipalatsin kohtaamispaikka, Kirjasto 10 sekä Herttoniemen ja Maunulan kaupunginosat.


Yhteystiedot:

anna.kanervo@helka.net, 09 641 045


Muutamia Maunulan sivuilla olleita Alpakka-hankkeen uutisia:

Löydä kaupungin tapahtumat helposti Hubi-suosittimella! (9.4.2009)
Maunulan tapahtumat ja toiminta paremmin esillä (27.10.2008)
Tule testaamaan uutta Internet-palvelua (28.3.2008)
Alpakka-hankkeen testaukset käynnistyvät toukokuussa
(19.2.2008)
Alpakka-kyselyn tulokset ja arvonnan voittaja selvillä (5.12.2007)
Ubiikki-Maunula tarjoaa parempia palveluita
(30.8.2007)